Suomeen muodostumassa uudet työmarkkinat‏

 

Suomi on menossa kohti kliimaksia, jota on suunniteltu jo vuodesta 1986 lähtien.

 

Suomen ajaminen konkurssiin, tietoisesti 1990-luvun tehdyllä lamalla, oli osa tätä ”suurta” suunnitelmaa. Kansalaiset saatiin lobattua EU-myönteiseksi lehtitalojen massiivisella kampanjalla.

 

Siitä alkaen hallituksemme ovat järjestelmällisesti ajaneet kansallisvaltiotamme alas, kohti EU:n liittovaltion osavaltiota.

 

Tässä nämä ovat hyvin onnistuneetkin. EU-direktiivit menevät yli kansallisten lakiemme, joten eduskunta on itse asiassa direktiivien käännöstoimisto.

 

Valitsemme edustajamme eduskuntaan neljän vuoden välein. Tosiasiallisesti eduskunta on Suomen suurin teatterinäyttämö, jossa on varsin kalliisti palkatut näyttelijät. Lisäksi saamme nähdä näitä näytelmiä ”prime time” eli parhaaseen katseluaikaan.

Me veronmaksajat maksamme näiden näyttelijöiden, kuten myös statistien (suuren virkamieskunnan) palkat, annamme näyttämötilat, sekä maksamme myös suorat lähetykset verovaroillamme.

 

Milloin meistä on tullut näin tyhmiä? Olemmeko oikeasti niin aivopestyjä, ettemme näe fasaadin taakse?

 

Suomalaiset ovat kautta aikojen olleet tunnettuja rehellisyydestään ja isänmaallisuudestaan.

Saimme pidettyä Suomen itsenäisyyden ja nyt olemme luovuttamassa sitä vapaaehtoisesti pois. Onneksi suurin osa veteraaneistamme ovat jo mullan alla, etteivät ole näkemässä tätä kansallista häpeäämme, että taistelimmeko turhaan.

Ei, ette taistelleet turhaan. Te olette meille esimerkkinä, miten meidän tulee käyttäytyä, jos maamme on uhattuna. Emme tartu aseisiin, vaan käymme tämän taistelun demokraattisin keinon ja sanan säilällä.

 

Suomessa on suurtyöttömyys. Nyt ollaan puuhaamassa halpatyömarkkinoita, ensinnäkin tuomalla perustulo kaikille täysi-ikäisille suomalaisille, siis köyhistä rikkaisiin.

 

Tämä tarkoittaa sitä, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Toisaalta meille markkinoidaan paikaillista sopimista, joka tarkoittaa sitä, että köyhä ihminen saadessaan 800 euroa kuukaudessa, lähtee vaikka viiden euron tuntipalkalla töihin, jotta saisi elinkustannuksensa maksettua. Rikkaat hykertelevät partaansa, että heheh, taas onnistuttiin ja kilistellään leikattua konjakkia.

 

Kaikki mitä ammattiyhdistysliike on saanut aikaan, sivuutetaan ja kas kummaa, halpatyövoimaa onkin jo sopivasti saatavilla massamaahanmuuton ansiosta. Enää ei huolehdita Suomen asunnottomista eikä työttömistä, kun kaiken tämän korvaa maahamme saapunut järjestetty halpatyövoima.

 

Lisäksi näiden maahanmuuttajamiesten kotoutumisessa auttaa valmiiksi rekrytoitu SPR:n vapaaehtoisnaislauma, joka voitelee näille leivät valmiiksi ja kuorii jopa kananmunat, muista munista puhumattakaan.

 

SSS-hallituksemme tekee vuonna 2016 loppuun sen, mikä 30 vuotta sitten aloitettiin. Tänään kuultiin, kuinka helppoa 30 000 maahanmuuttajaa on työllistää. Miksi se ei ole yhtä helppoa suomalaisille työttömille?

 

Oulussa, 16.1.2016

Ritva Puolakka

 

 

 

 

Oy Suomi Ab - Hölmöläisten valtakunta

Valoa pirttiin. Lähde: http://kilplased.ee/fi/holmolaissadut

 

Enpä olisi uskonut tätä päivää näkeväni.

 

 

Suomi, joka on ollut sananvapauden edelläkävijöitä, alkaa rajoittamaan sananvapautta.

 

 

Suomi, joka on taannut perustuslaissa kansalaisilleen vapaan liikkumisen omassa maassaan, on rajoittamassa sitä.

 

 

 

Suomi, jonka pitäisi huolehtia omasta kansastaan, ei sitä tee, vaan panee muukalaiset etusijalle.

 

Suomi, isänmaani, on muuttumassa täydelliseksi hölmöläisten valtakunnaksi. Kun joku sanoo, että keisarilla ei ole vaatteita, se on vaiennettava hinnalla millä hyvänsä.

 

 

Ajojahti MV-lehteä ja katupartioita vastaan kertoo samoista asioista, kuin 1990-luvulla EU:hun menomme aikaan, valtamedia unohti täysin roolinsa vallan vahtikoirana.

 

Nyt näemme armon vuonna 2016 saman ilmiön. Valtamedia uutisoi milloin minkäkin ”asiantuntijan” näkemyksiä MV-lehdestä ja katupartioista. Jopa oikeusoppineet unohtavat perustuslain. Tosiasiahan tietenkin onkin, että peruslaillamme on pyyhitty pöytää EU:hun mentäessä. Nykyinen eduskunta on ainoastaan direktiivien käännöstoimisto ja ohjeet annetaan Brysselistä.

 

Brysselistä on ilmeisesti tulleet ohjeet nytkin, kun näin massiivisesti toimitaan valtaapitävien toimesta. MV-lehti on ilmeisesti astunut liian isoille varpaille ja nyt satavarmasti lakimiesarmeija tutkii joka ikisen jutun, mistä vaan saisi aiheen syytteen nostolle.

 

Miettikää, piskuinen MV-lehti haastaa valtamedian. MV-lehti ja Ilja Janitskin ovat nykyajan Robin Hoodeja, jotka taistelevat tyranniaa vastaan ja kertovat sen mädännäisyydestä. Siksi se pitää hiljentää.

 

Naurettavinta kaikessa on se, että nämä poliittiset nuorisojärjestöt, jotka saavat veronmaksajien rahoja, ovat liittyneet laulukuoroon mukaan.

 

Entäpä katupartiot sitten? Suomalaiset miehet haluavat turvata naistensa ja lastensa vapaan ja turvallisen liikkuvuuden, koska poliisin resurssit eivät siihen riitä, ja tämä tuomitaan rasistisena. Mitä ihmettä, onko oman perheen tai oman kansan puolustaminen rasistista? Ennen sitä kutsuttiin isänmaallisuudeksi.

 

Häpeän vallan kammareita. Jo Sipilän kutsu sai maahanmuuttajamiehet ryntäämään maahamme. Samaa tekee Hyssälä, joka vuoti, että Suomessa saa perustuloa 800 euroa kaikki täysi-ikäiset kansalaiset, vaikkakin yritti ”muka” korjata asiaa englanninkielisellä tiedotteella. Täyttä teatteria kaikki tyynni.

 

Suomi on päätetty miehittää maahanmuuttajilla ja siitä kertoo jo se, että SPR:n vapaaehtoistyöntekijänaiset ovat päässeet valkkaamaan ”parempaa” geeniperimää. Olisiko mitenkään oikeutettua kysyä, miksi ei samalla intensiteetillä auteta Suomen asunnottomia tai vanhuksia?

 

Suomi on tuhon partaalla, jollemme saa vaihdettua näitä EU:n vasalleja suomalaisiin isänmaallisiin ihmisiin. Tätä näytelmää on hirvittävää katsoa.

 

 

Oulussa, 13.1.2016

 

Rakkaudesta Suomeen,

 

Ritva Puolakka

 

 

 

MV-lehti: Oy Suomi Ab - Hölmöläisten valtakunta

 

KauppaSuomi 3/2016, s. 37